Yritys yksinkertaistaa monimutkaista asiaa
Työhyvinvointi ja sen kehittäminen.
Päässä menee kovaa, niin jäsennänpä hieman tätä sisäistä myrskyä – jos suinkin pystyn. Luvassa kärjistyksiä, räikeitä yleistyksiä ja ehkä jopa perättömiä väitteitä. Ja saatan olla huomenna eri mieltä – mutta here we go!
Tehokasta palautumista
Saan jonkin sortin allergisia reaktioita kun kuulen samassa lauseessa ”palautumisen” ja ”tehokkuuden”. Joten olen nyt jo jonkin aikaa koettanut perustella itselleni miksi työhyvinvointia täytyy jatkuvasti parantaa, ja mistä siinä kaikessa on ”oikeasti” kyse.
Kaiken takana on hyvä tarkoitus – ja monta erilaista motiivia…
Kaivattuja asioita ovat mm. työnkuvien selkeys, viestinnän sujuvuus, työn sujuvuus, vuorovaikutuksen sujuvuus, hallinnan tunne – ja onnistumisen kokemukset. Eli: kaiken sujuvuus. Toiveena on saada kitkakohtiin kevennystä, joten arjen liukkarit kehiin. Silloin ei satu mitään, kenellekään ei tule paha mieli, ja konflikteilta, hidasteilta ja virheiltä vältytään. Jes.
Toisin sanoen haluamme – ja haluammeko oikeasti, että ihminen on tunteeton, työnsä tehokkaasti suorittava kone, jolla on koko ajan kivaa ja joka ei opi mitään uutta, ja jolla on loputon arsenaali energiaa tehdä tuhat asiaa myös työpäivän jälkeen. Naps. Pää saa pysyä irrallaan kehosta.
Been there, done that. Ei toiminut, ainakaan minulla.
Hyvinvointi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita
Eräs valmennuksiimme osallistunut kirjoitti sähköpostissaan mm. näin: ”Kiitos teille ja kiitos Mieliteko valmennukselle, että pakotitte tutkimaan sisintäni ja tajuamaan, että tämä missä nyt olen ei palvele minua enää ja minun täytyy vaihtaa suuntaa, jotta pystyn aidosti voimaan hyvin.”
Hän päätyi siis irtisanoutumaan työstään.
Eikä tämä ole minun työhistoriassa ensimmäinen kerta kun näin käy.
”Kaikki tiet vievät Roomaan” -sanonta on kulunut suussani (ja tarttunut myös kollegalleni, vai menikö se toisinpäin) monesti näiden vuosien aikana. Alkaa vaikuttaa nimittäin siltä (ja moni on varmasti hokannut tämän jo kauan sitten ennen minua), että suurin osa työhyvinvointiin – ja yleisesti hyvinvointiin, elämässä jaksamiseen, tasapainoiseen eloon ja oloon – vaikuttavista sekä niitä aktiivisesti haastavista asioista liittyy jollakin tavalla viestintään ja vuorovaikutukseen.
Kohti hyvinvointia – vai sittenkin kohti parempaa ihmistuntemusta?
Matka itsetuntemuksen (ja ihmistuntemuksen) lisäämiseen, oman hyvinvoinnin puolella olemiseen ja kanssaeläjien moninaisuuden ymmärtämiseen ja sallimiseen voi lähteä oikeastaan mistä vain.
💥 Ensin on oire – tai nippu niitä, sillä ensimmäiset signaalit ohitetaan.
💥Sitten on este, jonka Saku Tuominen pointtasi tänään eräässä webinaarissa hauskasti käyttämällä kollegansa lausahdusta: ”Suomalaiset ovat taitavia siirtymään sanoista puheeseen.”
💥 Sitten on pyrkimys selättää esiin noussut este tilaamalla paikalle ulkopuolinen kouluttaja/ohjaaja/konsultti/valmentaja/you-name-it.
💥 Sitten on kimpullinen samaa oiretta uudelleen, koska taikasauva ei heilahtanutkaan eikä prinssi tullut valkoisella ratsullaan…
💥Sitten joku äänestää jaloillaan, joku toinen osallistuu itse jollekin kurssille, opiskelee, sparraa – tai vain ärisee Prisman kassalla. Niin tai näin: ihmiset sopeutuvat ja selviytyvät, tai tekevät itsenäisiä ratkaisuja.
💥Sitten tulee oire, jonka takana on kimpullinen oireita, jonka takana on nipullinen… jne.
JA JOSKUS käy niin onnekkaasti, että yksilöt & yhteisö oivaltavat (tavalla taikka toisella), tunnistavat & tunnustavat oireiden juurisyyt, käärivät hihansa, tsemppaavat toisiaan, ottavat opikseen ja kasvavat yhdessä, ja luovat ihan huikeita juttuja – yhdessä.
Eli tässähän on väkisin kyseessä…
sankarin myyttinen matka!❤️🔥
Ajatus ei ole uusi, mutta itselle tuore. Pyysin tekoälyä (kyllä, näin tein) koostamaan tämän kaiken ja siitä syntyi hieman tuunattuna tällainen kooste:
(Välihuomautus: Muilta osin kaikki kirjoittaminen on minulle hyvin pyhää aluetta, jonka hoidan mieluusti ihan itse ilman koodattuja apujoukkoja.)
Sankarin matka & työhyvinvointi (12 vaihetta)
- Tavallinen maailma – Lähtötilanne: kuorma, keskeytykset, palautuminen; mitä jo toimii.
- Kutsu seikkailuun – Ota kuormitussignaalit näkyviin; käynnistä varhainen tuki.
- Kutsun torjunta – Normalisoi epäily/häpeä; turvaa puheeksi ottaminen ilman sanktioita.
- Mentorin kohtaaminen – Työterveys, valmentaja, vertaistuki; sovi selkeä tukirytmi.
- Kynnyksen ylitys – Sitoudutaan muutokseen: kuorman poisto, kokousdieetti, tarvittaessa tauon paikka.
- Koetukset, liittolaiset, vastukset – Viikkorytmi: suunnitelma → done‑lista → 15 min retro; pelisäännöt keskeytyksille.
- Lähestyminen sisimpään luolaan – Arvot, roolit, priorisointikriteerit; päätöspolkujen selkeys.
- Koitos – Vaikeat rajaukset/delegoinnit; suojaa uni ja palautuminen.
- Palkinto – Ennen–jälkeen näkyväksi (keskeytysten lasku, palauteloopit); juhlistus.
- Tie takaisin – Suunnitelmat mahdollisen romahtamisen varalle, jopa yhteinen sopimus; kuukausikatsaus: kuorma–palautuminen–sujuvuus.
- Uudestisyntymä – Testi kriisissä/kiireessä: pysyvätkö rajat ja rutiinit; turvallisuus säilyy.
- Paluu eliksiirin kanssa – Skaalaa toimivat käytännöt: prosessit, resurssit, jatkuva parantaminen.
Koska työ vie työssä käyviltä suuren osan ajasta, se on kertakaikkisen mainio ja oiva mahdollisuus oppia, oivaltaa, kasvaa, kehittyä – ellei jopa transformoitua ulkoisten vaikuttimien riepottelemasta hahmosta rohkeaksi toimijaksi & vastuun kantajaksi YHDESSÄ ja YHTEYDESSÄ.
Ja samanlaisia asioita voi tapahtua tietenkin – ja tapahtuukin – myös muualla kuin vain työkontekstissa.
Joten (työ)hyvinvoinnin kehittäminen on tähän hetkeen toppaamista, kohti katsomista, (hermostollisesti) turvallisen tilan luomista, siitä käsin tosiasioiden tunnistamista & tunnustamista, ja itsetuntemuksen, omien tarpeiden tunnistamista & ääneen sanoittamista, ja erilaisuuden/moninaisuuden ymmärtämisen vahvistamista – ja kohtaamista. Nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi tulemista. Ja se mahdollistuu kun naamiot riisutaan, uskalletaan katsoa keitä olemme ilman ylikierroksin kannateltua kehoa, ilman suojamekanismeja ja haarniskoita, ihan vain ihmisenä ihmiselle.
Mitä saisi olla?
Jokaiselle jotakin, ja harvoin yhtä ja samaa kaikille. Onneksi tämän seikkailun ihmisyyden ytimiin voi nauttia esimerkiksi aivojen näkökulmaa mutustellen, tai psykologisen turvallisuuden termejä käyttäen, tai traumasensitiivistä työotetta treenaten, tai improvisaatiometodeja mukaillen, tai intuitiota (ym. aisteja & vaistoja) kehittäen, tai erilaisiin persoonallisuustesteihin, värikarttoihin, lokeroihin tai jopa astrologiaan nojaten (plus useita muita) – ihan sen mukaan, mikä annoskoko ja lajike uppoaa kuhunkin kulkijaan missäkin hetkessä parhaiten.
Ajoitus on kaikki kaikessa.
Kaverin tietolaarista kaatamalla toivottu toimintamalli ei rantaudu käyttäytymisen tasolle, joten tarvitaan tekoja, toisin toimista, konkreettista lihasjumppaa niissä tilanteissa, joihin työkaluja kaipaillaan.
Joten iänikuiset ja vanhatkin neljän sanan askelmat toimivat edelleen kompassina:
tiedosta – tunnista – tunnusta – toimi.
Ja kun hermosto on rauhassa, voimavarat jiirissä, rakkautta rinnassa, hymy kasvoilla, hartiat rentoina niin, että henki kulkee –> niin mieleen mahtuu muhevampia mietteitä, ja totuuksien tarjottimesta tulee leveämpi ja laveampi, sylistä syvempi, sydänalasta avarampi.
Loppu onkin historiaa, sillä siitäpä se alkaa tämän ajan tärkein(?) juttu: uuden luominen yhdessä muiden kanssa. Oman heimon tunnistaminen. Yhteyteen suostuen. Vastavuoroisuuden virtaan antautuen.
Koska aika pian tarvitsemme aikuisten oikeasti uusia rohkeita ideoita & innovaatioita tämän yhteisen ”sankareiden myyttisen matkan” seuraaviin vaiheisiin. Sillä miksipä ei? Eikös tämä satu ole jo nähty?
Kuten 80- ja 90-lukujen c-kaseteille luetuissa lasten äänikirjoissa todettiin:
”Kun kuulet tämän äänen, on aika kääntää sivua. Sitten aloitamme.”
