Pätkä päivän pohdintaa
Sisäinen linnani avaa oviaan ja päästää kynnyksen yli sen mukaan, mitä kulkija haluaa tietää tai tuntea todeksi, muuttaa lihaksi ja oman tarinansa rakennusaineeksi. Ja sitä se toimittaa. Vain sitä, eikä juuri muuta.
Maailmankaikkeuden sisäiset algoritmit ovat toimineet aikojen alusta asti erinomaisella tarkkuudella. Toiveita on täytetty silloinkin kun toimitusajat ovat olleet niin pitkiä, että toivoja on jo ehtinyt unohtaa pyytäneensä pakettia, joka saapuu kuistille koputusten kera.
Ilahtumisen sijaan sydämen saattaakin täyttää tyrmistys ja kiukku. Itse luotu lahja muuttuu hetkessä kiusanteoksi, katkeraksi liemeksi tai parasta ennen -päiväyksen ohittaneeksi pullaksi.
Kuinka silloin siirtyä hälytystilasta huolettomampaan ja sisäistä turvan tilaa tukevaan olemisen tapaan? Kuinka ”silloittaa” syntynyttä kuilua?
Tiedostan linssit, jotka ovat liimannut luomilleni. Tiedostan, että ne ohjaavat toistuvasti tekemään havaintoja siitä, miten tärkeää tänä päivänä on huolehtia omasta palautumisestaan, vaalia voimavarojaan ja toivon tunteita tulevien suhteen. Harjoitella hellittämään vanhoista, varmuuden tunteita rakentaneista rutiineista sen verran, että Elämälle jää tilaa tapahtua…
He, jotka löytävät jonkin viisauden ja alkavat julistaa sitä, pysäyttävät oman prosessinsa valitsemaansa havaintoon. Ja ehkä vasta ennen kuolemaansa he ovat (oikeasti) kyllin viisaita luopumaan löydöistään ja antautumaan kaikkeudelle, joka on orgaaninen ja elävä. Silloin he kääntävät takkinsa ja puhuvat Jumalasta.
Eli ehkä siksi minä olen tällainen kuin olen. Sinkoilija. Sekoilija. Pinnan villisti virtaavan veden mukana lilluja, joka välillä tarttuu penkereen pieniin juuriin, kaatuneisiin puihin ja vesikasviin. Puhuu ja palpattaa löydöstään suu vaahdossa kovalla vauhdilla, sillä sisällä on tieto, että ihan pian tulee uusi aalto, virtaava vyöry, joka tempaisee veden mukaan ja kiidättää taas jonkin uuden äärelle.
Minun kuuluukin olla se uppeluksissa uiva, joka välillä huikkaa jotain joka hukkuu veden kohinaan. Koska ehkä olen halunnut olla tässä elämässä se, joka vain pitää prosessia (tai prosesseja) yllä kiinnittymättä kuvitelmaan, että olisi koskaan perillä missään – tai että mitkään kaukoputket ja kapeat fokukset veisivät yhteyteen sen kanssa, jota syvin osa itsessä halajaa.
Joten irroittelen sivuille siunaantuneita silmälappuja, tiirikoin takaraivolle ruuvattua pantaa, joka pitää värjätyt linssit päässä tässä salaperäisessä Smaragdikaupungissa ja estää näkemästä kuin osan kerrallaan – ja joka näyttää aina vain sen, mitä olen milloinkin valmis näkemään. Hädän keskellä vähemmän, hyväksynnän hellimänä enemmän, Elämään luottaen eniten.
Eli hamuan ja huhuilen sisäistä rauhaa, niin kuin varmaan moni muukin tässä ajassa, aikajanassa. Halajan selkeyttä ja merkityksellisyyttä. Oman potentiaalini täyttä hyödyntämistä. Omaa paikkaa tässä kaikkeudessa. Taloudellisesti turvattua elämää.
Terveyttä. Tyytyväisyyttä. Täyttyneitä unelmia.
Hyvän vastaanottamista. Rakkaudellista eloa ja oloa.
Omannäköistä ja oikeasti elettyä elämää, jossa on voinut olla muille hyödyksi, iloksi ja valoksi niin, että se on tuonut ja luonut itselle sen merkityksellisyyden kokemuksen. Niin että voi tuntea seikkailunsa lopussa, että kannattipa tulla, ja koin & tein mitä pitikin.
Tai ehkä kaiken tarkoitus onkin tämä ihmettely & etsintä, kyltymätön kyselyikä ja niiden ylläpitämä liike.
Heiluriliike.
Hyytymätön heiluriliike.
***
Oheinen maalaus on intuitiivinen muotokuva, jonka tein ystävälleni kesällä 2021 kun maailma oli kovin erilainen paikka pelmuta ja toivo tukevammin sydänalassa kiinni. Ja ystävä vielä tälla taajuudella jakamassa tanssin riemua.
***
Teosmyynnissä on tällä hetkellä tuoreimman taidenäyttelyni tulokkaat, sekä niistä painettuja kortteja ja julisteita. Ja palvelumyynnistä löytyvät työnohjaukset, yksilö- ja ryhmävalmennukset, NLP-sukellutukset, sekä tukea mm. palautumistaitojen, esiintymistaitojen ja vuorovaikutustaitojen vahvistamiseen. Ota yhteyttä ja mietitään yhdessä, miten voisin palvella & buustailla juuri Sinua.
