Annan itseni vajota leukaani my\u00f6ten tutun j\u00e4rven syliin. Pinta on tyyni – sek\u00e4 minulla ett\u00e4 j\u00e4rvell\u00e4, mutta sis\u00e4ll\u00e4ni kuohuu. Suru on avannut uuden paikan syvyyksist\u00e4ni syvyyksiin, ja kyyneleet valuvat hitaina – niin kuin aurinko laskee l\u00e4heisen saaren taa. Avaan k\u00e4teni ja annan kaiken tuntua.<\/p>\n
”V\u00e4itt\u00e4v\u00e4t, ett\u00e4 ihminen voi tulla kuolemansa j\u00e4lkeen lintuna tervehtim\u00e4\u00e4n t\u00e4nne j\u00e4\u00e4neit\u00e4. Mik\u00e4 sin\u00e4 olisit?”<\/p><\/blockquote>\n
Voi olla, ett\u00e4 eno vastasi jotakin muuta – mutta haluan muistaa h\u00e4nen sanoneen ”Haikara” sill\u00e4 yll\u00e4tyin valinnasta ja perusteluista. ”Koska eik\u00f6s se ole sellainen yksin\u00e4inen, v\u00e4h\u00e4n hontelo ja harmaa. Ihan tavallinen.”<\/p>\n
Kun jokin p\u00e4\u00e4ttyy yll\u00e4tt\u00e4en, \u00e4kki\u00e4 ja nopeasti, tuntuu, ett\u00e4 itsest\u00e4 irtoaa ensin muutama pala – tai paremminkin repeytyy irti kaikki se, mit\u00e4 on ollut olemassa tuon toisen, nyt tuonilmaisiin siirtyneen, fyysisen olomuotonsa j\u00e4tt\u00e4neen kanssa. Nousee suru monesta syyst\u00e4 ja sy\u00f6verist\u00e4, viilt\u00e4\u00e4 auki ja erilleen. Se pys\u00e4ytt\u00e4\u00e4, muistuttaa. Seisoo j\u00e4rk\u00e4ht\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4n\u00e4 edess\u00e4 ja takana. Pitelee olkap\u00e4ist\u00e4. Painaa kehoon.<\/p>\n
Ja juuri silloin jokin on enemm\u00e4n totta ja l\u00e4sn\u00e4 kuin hetke\u00e4 aiemmin.<\/p>\n
Syd\u00e4n puhuu, sill\u00e4 mieli vain myllert\u00e4\u00e4.<\/p>\n
***<\/p>\n
Hautajaisissa urut soittivat Eppu Normaalin ”Tahroja paperilla” ja pappi muistutti paikalle tulleita siit\u00e4, miten kukin on vuorollaan arkussa – ”aarrearkussa” – ja jatkoi:\u00a0”Jokainen on jollekin se kallein aarre”<\/p>\n
Min\u00e4kin?<\/p>\n
***<\/p>\n
M\u00f6kin rannan kivill\u00e4 seisoo harmaa haikara, selin minuun. Asetun laiturille ja suuntaan huomioni yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4\u00e4n vieraaseen. Kuiskaan sille mieless\u00e4ni: avaa siipesi ja lenn\u00e4 – haluan n\u00e4hd\u00e4 kun l\u00e4hdet. Mutta haikara pysyy paikoillaan. Jatkan kuiskailua: hyv\u00e4 on, ollaan sitten t\u00e4ss\u00e4, ihan rauhassa, yhdess\u00e4. Istun pitk\u00e4\u00e4n, ja lopulta luovutan. Haikara seisoo edelleen.<\/p>\n
Seuraavana p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 sama lintu on tullut m\u00f6kin rantaan. Se k\u00e4\u00e4nt\u00e4\u00e4 p\u00e4\u00e4t\u00e4\u00e4n hitaasti minua kohti, katsoo suoraan silmiin kuin sanoen: ”N\u00e4etk\u00f6 nyt?” Ja yht\u00e4 hitaasti se levitt\u00e4\u00e4 siipens\u00e4 ja lehahtaa niilt\u00e4 sijoiltaan ilmaan kaislikon ylle.<\/p>\n
”Malja el\u00e4m\u00e4lle!”<\/strong><\/p>\n
Keskustelimme taiteesta ja taiteilijoista er\u00e4\u00e4ll\u00e4 illallisella yhdess\u00e4 kummit\u00e4tini kanssa kun h\u00e4n totesi suurimman osan neroista kuolleen aina kovin nuorena. Kuulin itseni sanovan: ”No onneksi min\u00e4 olen ihan tavallinen.”<\/p>\n
Tokaisuuni kiinnittyi s\u00e4h\u00e4kk\u00e4, pieni, sis\u00e4inen vihlaisu, jonka vuoksi omat sanat j\u00e4iv\u00e4t kummittelemaan y\u00f6seuraksi ja pakottivat kysym\u00e4\u00e4n j\u00e4lleen kerran: mist\u00e4 onkaan kummunnut t\u00e4m\u00e4 tarve olla jotakin erityist\u00e4, jotakin muuta kuin on? Sill\u00e4 sen kylkij\u00e4isen\u00e4 kiemurtaa tyytym\u00e4tt\u00f6myys omaan tavallisuuteen, oman kokoiseen kulkijuuteen? Aijai. Miten tyls\u00e4lt\u00e4 se tuntuukaan t\u00e4llaisesta kaltaisestani tarinoiden rakastajasta, jossa on p\u00e4ivitt\u00e4in l\u00e4sn\u00e4 se lapsi, joka haluaa hihkua vuoristoradan kyydiss\u00e4, saada tajunnanr\u00e4j\u00e4ytt\u00e4vi\u00e4 oivalluksia ja n\u00e4kyj\u00e4, availla El\u00e4m\u00e4n yll\u00e4tyspaketteja, seikkailla ja iloita…<\/p>\n
Niin ett\u00e4 kyll\u00e4, olen toivonut, ett\u00e4 olisin enemm\u00e4n elossa. Ja kyll\u00e4, joissain tilanteissa El\u00e4m\u00e4 virtaa l\u00e4pi niin ett\u00e4 tuntuu. Silloin olo on kepe\u00e4, valoisa ja energinen.<\/p>\n
Mutta suurimman osan ajasta kaikki on tavallista ja tasaista.<\/p>\n
Joten nyt, ja varsinkin nyt, koetan hengitt\u00e4\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4 my\u00f6s suvantoihin ja suoriin p\u00e4tkiin. Ja miten loistava harjoitus se onkaan! Ett\u00e4 siin\u00e4h\u00e4n se on, kaikkinensa. Kokemus sekin, ja kaunis sellainen.<\/p>\n
Sateen ropinat, jotka kantautuvat avoimesta ikkunasta. Lehtipuiden suhinat, lehtien v\u00e4p\u00e4tys, kiveyksen v\u00e4list\u00e4 ty\u00f6ntyneet sinnikk\u00e4\u00e4t kukkaset, sudenkorentojen suorat lentokulmat, perhosten siipien sulkeutuminen ruokailun ajaksi. Ja viisaus kolmevuotiaan suusta:<\/p>\n
”Ajattele, ett\u00e4 sin\u00e4 olet silti Pia vaikka oletkin noin vanha.”<\/p><\/blockquote>\n
Sekin viel\u00e4. T\u00e4ti-min\u00e4 laskee, mink\u00e4 ik\u00e4inen olen kun tuo pieni kulkija on saavuttanut samat kilometrit ajan rattaissa…<\/p>\n
Mutta niin, todellakin, min\u00e4 se olen – nytkin – kaikkineni – t\u00e4ss\u00e4 kohdassa kertomustani, jota itse joka p\u00e4iv\u00e4 (ja y\u00f6) luon. Ja saan olla. Saan olla juuri sellainen kuin olen. Aivan kesken, kenties jonkin uuden alussa – tai jatkamassa tasaisen tavallista El\u00e4m\u00e4\u00e4.<\/p>\n
Eik\u00e4 mink\u00e4\u00e4n tarvitse olla toisin.<\/p>\n
Ja silti toisinaan tuo toisin olemisen totuus tarttuu kurkkuun ja kihauttaa kyyneleet silmiin. En voi en\u00e4\u00e4 vied\u00e4 viemisin\u00e4 pizzaa ja punaista maitoa, kysell\u00e4 ja kertoa kuulumisia – hengitell\u00e4 lapsuuden turvapaikkaa ja satumaata samassa osoitteessa, samassa seurassa.<\/p>\n
Vaan onneksi k\u00e4vin. Onneksi n\u00e4htiin. Onneksi olit. Onneksi olimme.<\/p>\n
Kohtaamiset kaikkeuden suurimpina luomist\u00f6in\u00e4 monessa kerroksessa.<\/p>\n
Ja siin\u00e4p\u00e4 se sitten onkin: el\u00e4misen ja elossa olemisen perusidea. Ett\u00e4 uskaltautuu viett\u00e4m\u00e4\u00e4n aikaa itselle t\u00e4rkeiden ihmisten kanssa. Ett\u00e4 uskaltaa k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 omaa luomisvoimaansa mm. siihen, ett\u00e4 j\u00e4rjest\u00e4\u00e4 tapaamisia, mahdollistaa erilaisia kokemuksia – kuuntelee ja kuulee, puhuu ja ottaa puheeksi. Tanssii. Laulaa. Nauraa. Maalaa.<\/p>\n
P\u00e4\u00e4st\u00e4\u00e4 v\u00e4h\u00e4n l\u00e4hemm\u00e4ksi…<\/p>\n
Uskaltaa olla haavoittuvainen. Herkill\u00e4. Vaikka pelottaisi.<\/p>\n
Sill\u00e4 kenties sen j\u00e4lkeen tapahtuu ainakin n\u00e4m\u00e4 kaivatut ja kauniit:<\/p>\n
\n
- opin ottamaan El\u00e4m\u00e4n (ja saamani kiitt\u00e4v\u00e4t palautteet & muun hyv\u00e4n) vastaan kaikilla mausteilla.<\/li>\n
- tunnen olevani elossa.<\/li>\n
- on mit\u00e4 muistella.<\/li>\n<\/ul>\n
Ja juuri niill\u00e4, muistojen lempeill\u00e4 laineilla voi kutsua kehostaan sit\u00e4 kaikkea, joka tekee itsest\u00e4 ihmisen – ja El\u00e4m\u00e4st\u00e4 el\u00e4misen arvoisen. Nyt.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Annan itseni vajota leukaani my\u00f6ten tutun j\u00e4rven syliin. Pinta on tyyni – sek\u00e4 minulla ett\u00e4 j\u00e4rvell\u00e4, mutta sis\u00e4ll\u00e4ni kuohuu. Suru on avannut uuden paikan syvyyksist\u00e4ni syvyyksiin, ja kyyneleet valuvat hitaina – niin kuin aurinko laskee l\u00e4heisen saaren taa. Avaan k\u00e4teni ja annan kaiken tuntua. ”V\u00e4itt\u00e4v\u00e4t, ett\u00e4 ihminen voi tulla kuolemansa j\u00e4lkeen lintuna tervehtim\u00e4\u00e4n t\u00e4nne j\u00e4\u00e4neit\u00e4. Mik\u00e4 sin\u00e4 olisit?” Voi olla, ett\u00e4 eno vastasi jotakin muuta – mutta haluan muistaa h\u00e4nen sanoneen ”Haikara” sill\u00e4 yll\u00e4tyin valinnasta ja perusteluista. ”Koska eik\u00f6s se ole sellainen yksin\u00e4inen, v\u00e4h\u00e4n hontelo ja harmaa. Ihan tavallinen.” Kun jokin p\u00e4\u00e4ttyy yll\u00e4tt\u00e4en, \u00e4kki\u00e4 ja nopeasti, tuntuu, ett\u00e4 itsest\u00e4 irtoaa ensin muutama pala – tai paremminkin repeytyy irti kaikki se, mit\u00e4 on ollut olemassa tuon toisen, nyt tuonilmaisiin siirtyneen, fyysisen olomuotonsa j\u00e4tt\u00e4neen kanssa. Nousee suru monesta syyst\u00e4 ja sy\u00f6verist\u00e4, viilt\u00e4\u00e4 auki ja erilleen. Se pys\u00e4ytt\u00e4\u00e4, muistuttaa. Seisoo j\u00e4rk\u00e4ht\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4n\u00e4 edess\u00e4 ja takana. Pitelee olkap\u00e4ist\u00e4. Painaa kehoon. Ja juuri silloin jokin on enemm\u00e4n totta ja l\u00e4sn\u00e4 kuin hetke\u00e4 aiemmin. Syd\u00e4n puhuu, sill\u00e4 mieli vain myllert\u00e4\u00e4. *** Hautajaisissa urut soittivat Eppu Normaalin ”Tahroja paperilla” ja pappi muistutti paikalle tulleita siit\u00e4, miten kukin on vuorollaan arkussa – ”aarrearkussa” – ja jatkoi:\u00a0”Jokainen on jollekin se kallein aarre” Min\u00e4kin? *** M\u00f6kin rannan kivill\u00e4 seisoo harmaa haikara, selin minuun. Asetun laiturille ja suuntaan huomioni yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4\u00e4n vieraaseen. Kuiskaan sille mieless\u00e4ni: avaa siipesi ja lenn\u00e4 – haluan n\u00e4hd\u00e4 kun l\u00e4hdet. Mutta haikara pysyy paikoillaan. Jatkan kuiskailua: hyv\u00e4 on, ollaan sitten t\u00e4ss\u00e4, ihan rauhassa, yhdess\u00e4. Istun pitk\u00e4\u00e4n, ja lopulta luovutan. Haikara seisoo edelleen. Seuraavana p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 sama lintu on tullut m\u00f6kin rantaan. Se k\u00e4\u00e4nt\u00e4\u00e4 p\u00e4\u00e4t\u00e4\u00e4n hitaasti minua kohti, katsoo suoraan silmiin kuin sanoen: ”N\u00e4etk\u00f6 nyt?” Ja yht\u00e4 hitaasti se levitt\u00e4\u00e4 siipens\u00e4 ja lehahtaa niilt\u00e4 sijoiltaan ilmaan kaislikon ylle. ”Malja el\u00e4m\u00e4lle!” Keskustelimme taiteesta ja taiteilijoista er\u00e4\u00e4ll\u00e4 illallisella yhdess\u00e4 kummit\u00e4tini kanssa kun h\u00e4n totesi suurimman osan neroista kuolleen aina kovin nuorena. Kuulin itseni sanovan: ”No onneksi min\u00e4 olen ihan tavallinen.” Tokaisuuni kiinnittyi s\u00e4h\u00e4kk\u00e4, pieni, sis\u00e4inen vihlaisu, jonka vuoksi omat sanat j\u00e4iv\u00e4t kummittelemaan y\u00f6seuraksi ja pakottivat kysym\u00e4\u00e4n j\u00e4lleen kerran: mist\u00e4 onkaan kummunnut t\u00e4m\u00e4 tarve olla jotakin erityist\u00e4, jotakin muuta kuin on? Sill\u00e4 sen kylkij\u00e4isen\u00e4 kiemurtaa tyytym\u00e4tt\u00f6myys omaan tavallisuuteen, oman kokoiseen kulkijuuteen? Aijai. Miten tyls\u00e4lt\u00e4 se tuntuukaan t\u00e4llaisesta kaltaisestani tarinoiden rakastajasta, jossa on p\u00e4ivitt\u00e4in l\u00e4sn\u00e4 se lapsi, joka haluaa hihkua vuoristoradan kyydiss\u00e4, saada tajunnanr\u00e4j\u00e4ytt\u00e4vi\u00e4 oivalluksia ja n\u00e4kyj\u00e4, availla El\u00e4m\u00e4n yll\u00e4tyspaketteja, seikkailla ja iloita… Niin ett\u00e4 kyll\u00e4, olen toivonut, ett\u00e4 olisin enemm\u00e4n elossa. Ja kyll\u00e4, joissain tilanteissa El\u00e4m\u00e4 virtaa l\u00e4pi niin ett\u00e4 tuntuu. Silloin olo on kepe\u00e4, valoisa ja energinen. Mutta suurimman osan ajasta kaikki on tavallista ja tasaista. Joten nyt, ja varsinkin nyt, koetan hengitt\u00e4\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4 my\u00f6s suvantoihin ja suoriin p\u00e4tkiin. Ja miten loistava harjoitus se onkaan! Ett\u00e4 siin\u00e4h\u00e4n se on, kaikkinensa. Kokemus sekin, ja kaunis sellainen. Sateen ropinat, jotka kantautuvat avoimesta ikkunasta. Lehtipuiden suhinat, lehtien v\u00e4p\u00e4tys, kiveyksen v\u00e4list\u00e4 ty\u00f6ntyneet sinnikk\u00e4\u00e4t kukkaset, sudenkorentojen suorat lentokulmat, perhosten siipien sulkeutuminen ruokailun ajaksi. Ja viisaus kolmevuotiaan suusta: ”Ajattele, ett\u00e4 sin\u00e4 olet silti Pia vaikka oletkin noin vanha.” Sekin viel\u00e4. T\u00e4ti-min\u00e4 laskee, mink\u00e4 ik\u00e4inen olen kun tuo pieni kulkija on saavuttanut samat kilometrit ajan rattaissa… Mutta niin, todellakin, min\u00e4 se olen – nytkin – kaikkineni – t\u00e4ss\u00e4 kohdassa kertomustani, jota itse joka p\u00e4iv\u00e4 (ja y\u00f6) luon. Ja saan olla. Saan olla juuri sellainen kuin olen. Aivan kesken, kenties jonkin uuden alussa – tai jatkamassa tasaisen tavallista El\u00e4m\u00e4\u00e4. Eik\u00e4 mink\u00e4\u00e4n tarvitse olla toisin. Ja silti toisinaan tuo toisin olemisen totuus tarttuu kurkkuun ja kihauttaa kyyneleet silmiin. En voi en\u00e4\u00e4 vied\u00e4 viemisin\u00e4 pizzaa ja punaista maitoa, kysell\u00e4 ja kertoa kuulumisia – hengitell\u00e4 lapsuuden turvapaikkaa ja satumaata samassa osoitteessa, samassa seurassa. Vaan onneksi k\u00e4vin. Onneksi n\u00e4htiin. Onneksi olit. Onneksi olimme. Kohtaamiset kaikkeuden suurimpina luomist\u00f6in\u00e4 monessa kerroksessa. Ja siin\u00e4p\u00e4 se sitten onkin: el\u00e4misen ja elossa olemisen perusidea. Ett\u00e4 uskaltautuu viett\u00e4m\u00e4\u00e4n aikaa itselle t\u00e4rkeiden ihmisten kanssa. Ett\u00e4 uskaltaa k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 omaa luomisvoimaansa mm. siihen, ett\u00e4 j\u00e4rjest\u00e4\u00e4 tapaamisia, mahdollistaa erilaisia kokemuksia – kuuntelee ja kuulee, puhuu ja ottaa puheeksi. Tanssii. Laulaa. Nauraa. Maalaa. P\u00e4\u00e4st\u00e4\u00e4 v\u00e4h\u00e4n l\u00e4hemm\u00e4ksi… Uskaltaa olla haavoittuvainen. Herkill\u00e4. Vaikka pelottaisi. Sill\u00e4 kenties sen j\u00e4lkeen tapahtuu ainakin n\u00e4m\u00e4 kaivatut ja kauniit: opin ottamaan El\u00e4m\u00e4n (ja saamani kiitt\u00e4v\u00e4t palautteet & muun hyv\u00e4n) vastaan kaikilla mausteilla. tunnen olevani elossa. on mit\u00e4 muistella. Ja juuri niill\u00e4, muistojen lempeill\u00e4 laineilla voi kutsua kehostaan sit\u00e4 kaikkea, joka tekee itsest\u00e4 ihmisen – ja El\u00e4m\u00e4st\u00e4 el\u00e4misen arvoisen. Nyt.<\/p>\n","protected":false},"author":3,"featured_media":527,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[],"class_list":["post-528","post","type-post","status-publish","format-standard","has-post-thumbnail","hentry","category-yleinen"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/piakoponen.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/528"}],"collection":[{"href":"https:\/\/piakoponen.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/piakoponen.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/piakoponen.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/users\/3"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/piakoponen.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcomments&post=528"}],"version-history":[{"count":6,"href":"https:\/\/piakoponen.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/528\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":530,"href":"https:\/\/piakoponen.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/528\/revisions\/530"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/piakoponen.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/media\/527"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/piakoponen.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fmedia&parent=528"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/piakoponen.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcategories&post=528"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/piakoponen.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Ftags&post=528"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}